DON KORLEONE'S DONARIA BARZINI ”Ylva”

* 4.5.2001 - + 18.7.2012

Silmän palo on poissa. Ja sitä paloa on vaikea unohtaa.

Iloisen jälleennäkemisen toivossa Katajakankaan väki.

Ylva tuli Katajakankaalle Natrin Päiviltä täyttämään jahti ja metsästyskoiran virkaa jonka hän täyttikin Ylvamaiseen tyyliin tehden moneen hänen kanssa metsästäneeseen lähtemättömän vaikutuksen. Ylvan kanssa metsästämistä voi kuvailla yhdellä sanalla ja se oli ”tehokasta”! Kauneus pisteitä ei jaettu muuta kuin ulkomuodosta ja sieltäkin taisi tulla kaikki mitä tarjolla oli. Ylva oli aina valmis oli sitten jahti muoto sitten mikä hyvänsä hiirestä hirveen. Ylvan speciaali oli hirvenseisonta haukku jonne se kävi Äijjää monet kerrat hakemassa, koskaan ei se hirveä ajanut vaan pysäytti ne ja voi sanoa että se haukku tuli syrämmestä! Niin peto hommat kuin jänis hommat olivat ehkä niitä hienoimpia reissuja Ylvan kanssa.

Ylva siirtyi viettämään ansaittuja eläkepäiviä kaverilleni Tapiolle viimeisiksi vuosiksi jossa hän myös valloitti myös hänen mielensä tempauksillaan ja silmän palollaan! Tapion kevennys olikin Ylvasta kun toi Ylvaa välillä hoitoon Katajakankaalle että ” Anna Ylvalle ruokaa mutta jos et kerkee niin se osaa kyllä ottaa itekin” ..

Tässä Ylvan ensimmäinen jahtireissu joka on jäänyt mieleen jota Rikun kanssa muistelemme.

Lähdimme Koivikon aavalle katsomaan mitä Ylva osaa olihan meiltä ennakko tietona Päiviltä että Ylva ei jätä ketään kylmäksi. Ei keretty kuin varttitunti mennä. kun taivas repesi ja alkoi semmoinen rusakko ajo jolla ei ole ollut vertaa vielä tähän päivään mennessäkään Ylkke huuti suoraa huutoa. Näimme seurata sitä noin kilometrin verran kun se katosi näkyvistä. Rusakolle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin lyödä mutkaa koska suoralla välimatka lyheni. Yhtäkkiä tuli täysi hiljaisuus ja olimme Rikun kanssa ihan varmoja että ajo meni tielle ja eka reissusta tuli viimeinen.. Mutta voi tuota pienen pojan riemua kun se huomasi keskellä aavaa että Ylva etsi uusia omistajiaan jokin suussa. Yhtään kertaa ei Ylva puottanut Rusakkoa kun tuli Koivikon aavan halki luoksemme häntä heiluen kuin viimeistä päivää ja silmät palaen. Tuolla näytelmällä minkä tuo hieno metsästyskoira meille järjesti ensimmäisellä reissulla niin hän raivasi samalla paikkansa niin Rikun kuin minunkin Sydämmeen.

Nyt tuo silmän palo on sammunut mutta Ylvan vaellus jatkuu siellä missä on aina kullankeltaiset sänget.

Katajakankaalla 7.8.2012 Kaitsu